Pilkki

Pilkkiminen on ehdottomasti suosituin EKL:n talvilajeista. Pilkkikilpailut ovat suuria tapahtumia ja niissä on vuosittain satoja osallistuja. Liikunnan ja ulkoilun lisäksi pilkkimisestä saa runsaasti mielenvirkeyttä. EKL:n pilkkimestaruuskisoissa kilpaillaan sekä miesten että naisten osalta seuraavissa sarjoissa: yli 80-vuotiaat, yli 70-vuotiaat, alle 70-vuotiaat sekä työelämässä olevat jäsenet. Kaikissa sarjoissa kilpaillaan myös joukkueittain.

Tulevat kilpailut

Liiton viimeisimmät pilkin mestaruuskilpailut järjestettiin Kerimäellä, Puruveden kirkkaissa vesissä 8.3.2023. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 231 pilkkijää. Kilpailupäivän sää oli jäätävän kylmä, lumisateinen ja tuulinen. Onnistuneista kilpailujärjestelyistä vastasi Kerimäen Eläkkeensaajat. Seuraavat pilkin mestaruuskilpailut järjestetään talvella 2024. Tarkempi aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Yleistä EKL:n kilpailutoiminnasta