EKL jyrähtää - Eläkevaroilla kikkailu olisi sukupolvien välistä petosta ja salakavala eläkeläisvero!

Julkisessa keskustelussa pyörii pöyristyttävä viritys, jota yritetään myydä kansalle pelkkänä teknisenä hienosäätönä. Puheet eläkemaksujen alentamisesta ja vastaavasta verotuksen kiristämisestä ovat osa vaarallista silmänkääntötemppua, jonka todelliset maksumiehet löytyvät kahdesta ryhmästä: nykyisistä eläkeläisistä ja tulevista sukupolvista.

  • Eläkerahastojen varat eivät ole mitään valtion ylimääräistä puskurirahaa, jolla poliitikot voivat paikata valtion budjettivajetta. Ne ovat työllä ansaittuja ja säästettyjä sekä eläkeyhtiöidemme sijoituspolitiikan ansiosta koko ajan kasvavia korvamerkittyjä varoja! Niiden siirtäminen eläkejärjestelmän taskusta valtion pohjattomaan budjettikassaan loukkaa koko järjestelmän ydintä, toteaa Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n puheenjohtaja Ilkka Kantola.

Hallitus on jo tehnyt rajun ratkaisun nappaamalla Valtion eläkerahastosta (VER) miljardin euron lisäsiivun omien menojensa ja kasvutoimiensa rahoittamiseen. Jos nyt myös yksityisen puolen eläkerahastojen puskureita murennetaan alentamalla maksuja osana verokikkailua, ylitetään periaatteellinen kynnys lopullisesti.

  • Eläkemaksujen alentaminen lyhytnäköisen verotulojen hamuamisen vuoksi rapauttaa eläkerahastojen kykyä selvitä tulevaisuuden velvoitteistaan. Jos näin tehdään kerran niin mikä estää poliitikoita tekemästä tätä samaa ryöstöretkeä uudestaan ja uudestaan, kun valtion kassa huutaa tyhjyyttään? Ei mikään, sanoo EKL:n toiminnanjohtaja Timo Kokko.

Eläkemaksujen alentaminen tässä hetkessä tarkoittaa eläkerahastojen tuotto- ja kasvuodotusten heikentymistä pitkällä aikavälillä. Kun rahastojen kasvu hidastuu, paine nostaa maksuja tai leikata eläkkeitä siirtyy suoraan tulevien sukupolvien, eli lastemme ja lastenlastemme maksettavaksi. Se jos mikä olisi sukupolvien välisen solidaarisuuden tietoista rapauttamista.

  • Mitä tämä sitten tarkoittaisi nykyisen eläkeläisen kukkarolle. Työssäkäyvälle muutos voi olla nollasummapeliä – eläkemaksu laskee ja vero nousee. Mutta eläkeläiset eivät eläkemaksuja enää maksa! Kun tuloverotusta kiristettäisiin, se iskee suoraan heidän eläkkeisiinsä. Maamme eläkkeensaajille tämä ei siis ole mitään nollasummapeliä, vaan kyseessä olisi heihin iskevä suora ja peitelty veronkorotus, toiminnanjohtaja Kokko toteaa.

On sosiaalisesti oikeudenmukaista, että veronkevennyksiä ansiotuloon harkittaessa ja toteutettaessa ne suunnataan kaikille ansiotulonsaajille eikä vain palkansaajille.

  • Samaan aikaan kun elinkustannukset nousevat, eläkkeensaajien ostovoimaa kuristettaisiin entisestään tekemällä heistä valtiontalouden pelastusrengas. Tätä epäoikeudenmukaisuutta ei voi sulattaa. Eläkevarat on jätettävä rauhaan, ja eläkeläisten verotuksen salakavala kiristäminen on estettävä! Ennen eduskuntavaaleja kannattaa jokaisen seurata tarkkaan, että kuuluko tämä asia eri puolueiden työkalupakkiin tulevalla vaalikaudella, päättää EKL:n puheenjohtaja Ilkka Kantola.

Lisätietoja:

EKL:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kantola, 050 512 2173

EKL:n toiminnanjohtaja Timo Kokko, 050 441 3830

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on eläkkeensaajien aktiivinen edunvalvoja, joka on perustettu vuonna 1962. Ensi vuonna jo 65 vuotta aktiivista toimintaa maamme eläkkeensaajien hyväksi.

Täyttä elämää hyvässä seurassa – EKL