
Oletko elänyt aina väärin?
Tyypillinen klikkiotsikko kysyy lukijalta, onko tämä tehnyt aina jotain väärin. Milloin kyse on takan sytyttämisestä (päältä vai alta?), milloin kananmunien säilyttämisestä (jääkaapissa vai kaapissa?). Tässä blogissa on kyse kuitenkin elämästä.
Ruuhkavuosia elävänä perheellisenä työntekijänä en juuri ehdi ajatella sitä, millaista elämää juuri minä haluaisin elää. Lasten ja puolison toiveet, työnantajan vaatimukset ja ikääntyvien vanhempien tarpeet pitävät kiireisenä. Päälle tulevat vielä yhteiskunnan odotukset ja se, mitä asioita ja uskomuksia minuun on lapsena aikoinaan iskostettu siitä, miten ihmisen oikein kuuluu elää. Vähemmästäkin hengästyy! (Ai niin, ne mokkapalat koulun myyjäisiin!”)
Minusta tuntuu, että moni on ollut samassa veneessä. Tämä on ehkä osittain sukupuolittunutkin ilmiö. Meitä naisia usein yhdistää se, että laitamme muiden tarpeet omiemme edelle. Kun sitä tekee vuosia tai vuosikymmeniä putkeen, saattaa unohtaa vallan kokonaan, mitä minä oikein haluan? Joskus täytyy tapahtua jokin isompi elämän murroskohta, ennen kuin sitä hoksaa pysähtyä miettimään, mitkä omat toiveet elämässä oikein olivatkaan.
Eläkkeelle jääminen saattaa olla yksi näistä murroskohdista, ja tässä mielessä vieläpä oikein oivallinen sellainen. Tyypillisesti ihmisten vapaa-ajan määrä lisääntyy, kun työssä ei enää tarvitse käydä. Joskus eläkkeelle jäädessä mieli alkaa pyöriä vain sen ympärillä, mitä on luopumassa. Työkaverit, merkityksellisyyden kokemus tai kehitysnäkymät työssä jäävät pois. Eläkkeen ensiaskeleet -tilaisuudessa puhunut Mieli ry:n asiantuntija Jarkko Kuhanen muistutti, että oman asenteensa voi osittain valita itse. Jos alkaisimme puhua muutoksesta sen sijaan, että puhuisimme siitä mistä joudumme luopumaan, jäisi tilaa eteenpäin katsomiselle ja uuden löytämiselle. Eläkkeen alkaminen onkin hyvä hetki oikeasti pohtia ja miettiä, mitä juuri minä haluan elämältä.
Omien toiveiden esilletuominen voi olla todella vaikeaa. Ehkä ei oikein edes tiedä, mistä lähteä liikkeelle? Onneksi vinkkejä tähän on tarjolla. Ensi tiistain webinaarissamme Naistenkartanon asiantuntija Sini Astren puhuu aiheesta ”Sopivasti itsekäs. Olisiko eläkkeellä vihdoin aikaa elää omannäköistä elämää?”. Siellä keskustellaan ja pohditaan sitä, miten omia tarpeita voi tuoda esille ja mistä sitä oikein pääsisi alkuun? Webinaari on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille, sukupuolesta tai eläkkeellä olosta tai olemattomuudesta riippumatta!
Tule mukaan kuulolle. Ei tarvitse ilmoittautua. Klikkaa linkistä tiistaina 16.9.2025 klo 17, ja olet mukana! Tästä webinaariin!
Ps. jos tarvitset ohjetta Teams-kokoukseen liittymiseksi, löydät ohjevideon tästä.
Inka Manninen
Järjestösuunnittelija
Kokemusvoimalla näkyväksi -hanke
Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry
050-352 4385