Jouluinen tarina - ja sen opetus
Hyvä terveydenhuolto ei synny loppumattomista selvityksistä vaan tekemisestä. Vähemmän Komentooria, enemmän Eemeliä ja Idaa. Vähemmän kuoppia, enemmän rekiä, jotka kulkevat suoraan sinne, missä tarve on todellinen.
Eri puolilla Suomea on palvelutalojen asukkaita alettu siirtää yhteisöllisiin asumisyksiköihin. Asia esitetään myönteisenä uudistuksena mutta todellisuudessa kyse on monien kohdalla pakosta, ei valinnasta. Yhteisöllinen asuminen voi olla hyvä vaihtoehto heille, jotka sen vapaaehtoisesti valitsevat. Monessa tapauksessa se on kuitenkin epäinhimillinen ja vanhusten perusoikeuksia loukkaava toimenpide.
Siirtoja perustellaan taloudellisilla säästöillä. Vanhusten hoiva ei mielestäni saa olla kustannuserä, vaan inhimillisen yhteiskunnan mittari. Jokaisella pitäisi olla oikeus elämänsä viimeisinä vuosina asua siellä, missä tuntee olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Arvokas vanhuus kuuluu kaikille.
Mielestäni yksi koskettavimmista joulutarinoista on Astrid Lindgrenin kirjoitus Vaahteranmäen Eemelistä, kuinka hän yhdessä pikkusiskonsa Idan kanssa pelasti vaivaistalon joulun. Vilkkaammalla mielikuvituksella varustettu voi siitä vetää johtopäätöksiä Suomen hyvinvointialueiden tämänhetkiseen tilaan.
Tarinassa Komentoora-rouva kahmii kaikki jouluherkut itselleen ja lähtee kotimatkalle tyytyväisenä siihen, että hänellä on kaikki ja muilla ei mitään. Tämä kuulostaa pelottavan tutulta: hyvinvointialueet lykkäävät rahojaan hallintoon, konsultteihin ja ikuisesti päivittyviin strategioihin, kun taas perusterveydenhuolto kituu kuin joulukinkku pakkasessa. Komentoora kuvautuu byrokratiana, joka vie kaiken eikä edes häpeä.
Vaivaistalon vanhukset, jotka tarvitsisivat oikeaa apua, ovat jäämässä tyhjin käsin. He ovat kuin ne potilaat, jotka jonottavat terveyskeskuksen ovella vailla tietoa siitä, milloin lääkäriä taas löytyy – jos löytyy. Monessa tapauksessa järjestelmä lupaa joulun, mutta toimittaa kuivan piparin.
Sitten näyttämölle astuu Eemeli, joka ei kysele lupia eikä odota kokouksen pöytäkirjaa. Hän näkee ongelman ja ratkaisee sen. Hän ottaa reen, ruuat ja Idan mukaansa ja vie avun sinne, missä sitä tarvitaan. Eemeli kuvautuu tuossa terveydenhuollon todellisena selkärankana: hoitajana, lääkärinä, ensihoitajana, välinehuoltajana, siivoojana ja kotihoidon työntekijänä.
Komentoora putoaa sudenkuoppaan, varsin osuva kuva suomalaisesta terveydenhuollosta! Järjestelmä, joka rakensi itse kuopan alibudjetoinnilla ja raskaalla hallinnolla – ja sitten yllättyy totaalisesti pudotessaan siihen.
Komentooran pöllimät ruuat palautuivat sinne, minne ne alun perin kuuluivatkin eli vaivaistalolle. Kutsutaan tuota resurssien uudelleen kohdentamiseksi, jonka tekee tarinassa Eemeli.
Tarinan opetus: hyvä terveydenhuolto ei synny loppumattomista selvityksistä vaan tekemisestä. Vähemmän Komentooria, enemmän Eemeliä ja Idaa. Vähemmän kuoppia, enemmän rekiä, jotka kulkevat suoraan sinne, missä tarve on todellinen.
Kiitän liiton hallintoa ja henkilökuntaa, yhteistyökumppaneitamme sekä joka ikistä jäsentämme kuluneesta vuodesta ja toivotan lämmintä joulunaikaa sekä entistä parempaa tulevaa vuotta!
Timo Kokko