Näpit irti eläkkeistä – sopimusrikkomuksilla ei taloutta korjata
Talouspolitiikan arviointineuvoston kylmäkiskoinen esitys eläkkeiden leikkaamisesta ja eri tahojen ajamat indeksien jäädyttämiset ovat osoitus täydellisestä vieraantumisesta tavallisen suomalaisen arjesta. On kestämätöntä, että maamme talousviisaat näkevät eläkeläiset pelkkänä kulueränä ja "sopeutuspotentiaalina", kun todellisuudessa puhutaan ihmisistä, jotka ovat olleet rakentamassa tämän maan hyvinvointia.
- Eläke on ansaittua omaisuutta, ei sosiaaliavustusta. Suomalainen työeläke on viivästettyä palkkaa. Sitä on säästetty työnteon ohessa vuosikymmeniä sillä lupauksella, että näin vanhuuden toimeentulo ja kohtuullinen kulutustaso on turvattu. Kun indeksejä leikataan, valtio rikkoo tämän yhteiskunnallisen sopimuksen yksipuolisesti. Kyseessä on perustuslaillisen omaisuudensuojan murtaminen teknokraattisilla kikkailuilla lainsäätäjän toimesta. Mikäli eläkejärjestelmän lupaukset petetään, ja yhä useampi eläkeläinen putoaa köyhyyteen, murenee luottamus koko suomalaiseen yhteiskuntajärjestykseen, toteaa Eläkkeensaajien Keskusliiton puheenjohtaja Ilkka Kantola.
Arviointineuvoston laskelmissa prosentti on vain numero, mutta eläkeläisen kukkarossa se on pois ruuasta, lämmityksestä ja välttämättömistä lääkkeistä. Jo nyt moni pienituloinen eläkeläinen elää jatkuvassa taloudellisessa ahdingossa. Samaan aikaan kun hallitus korottaa arvonlisäveroa ja lääkekustannukset nousevat, arviointineuvosto ehdottaa tulojen leikkaamista. Tämä on moraalitonta politiikkaa, joka ajaa ikäihmiset hakemaan toimeentulotukea – säästö yhdestä taskusta on lisämeno toisessa.
- Neuvosto perustelee toimiaan "sukupolvien välisellä oikeudenmukaisuudella". Tämä on vaarallista ja harhaanjohtavaa puhetta. Eläkeläiset eivät ole syyllisiä julkiseen velkaan tai talouden rakenteellisiin ongelmiin. He ovat suurin vapaaehtoistyön ja epävirallisen omaishoidon resurssi, joka säästää kunnilta ja hyvinvointialueilta miljardeja vuosittain. On röyhkeää vaatia lisää uhrauksia ryhmältä, joka on jo oman osansa tehnyt, ja edelleen osallistuu hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpitoon jatkaa Ilkka Kantola.
Talous korjataan kasvulla, ei kurjistamisella
Jos valtio haluaa korjata taloutensa, sen on keskityttävä työllisyyteen, investointeihin ja talouskasvuun – ei säästämiseen niiltä, joilla ei ole mahdollisuutta puolustautua työmarkkinoilla. Suomen eläkerahastoissa on satoja miljardeja euroja. Talouspolitiikan tulisi keskittyä näiden varojen viisaaseen hallinnointiin ja talouskasvun luomiseen sen sijaan, että eläkeläisten ostovoima romutetaan.
Eläkkeensaajien Keskusliitto vaatii:
- Eläkkeiden ja niiden Indeksisuojan koskemattomuutta: Eläkkeiden ostovoimaa ei saa murentaa poliittisilla päätöksillä.
- Arvostusta tehdylle työlle: Eläkkeitä on kohdeltava ansaittuna omaisuutena.
- Inhimillisyyttä talouskeskusteluun: Talouspolitiikkaa ei voi tehdä pelkästään Excel-taulukoiden ehdoilla, vaan sen on turvattava arvokas vanhuus kaikille.
Talouspolitiikan arviointineuvoston on aika palata takaisin todellisuuteen. Eläkeläiset eivät ole kansakunnan taakka, vaan sen kivijalka. Tämän kivijalan murentaminen on lopetettava välittömästi.
Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Lisätietoja tarvittaessa:
Ilkka Kantola, puheenjohtaja 050 5122173