Jätetään eläkkeet ja eläkkeensaajien asumistuki rauhaan

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Eläkeläiset ry ovat huolissaan julkisuudessa toistuvista vaatimuksista leikata eläkeläisiltä. Viimeksi Kela on saanut tehtäväksi hakea sosiaaliturvasta säästöjä, ja yhtenä mahdollisena kohteena olisi eläkkeensaajan asumistuki.

Asumistuen menojen hillintää pohdittaessa on muistettava se, että varsin moni tuensaaja saa asumismenoihinsa myös toimeentulotukea, josta on vastoin sen perustarkoitusta tullut monelle pidempiaikainen tukimuoto. Kaikkia asumistukeen tehtäviä muutoksia harkittaessa on huomioitava niiden vaikutukset toimeentulotuen tarpeeseen. On järjetöntä tehdä muutoksia, jos mahdolliset säästöt valuvat suurelta osin toimeentulotuella korvattaviksi.

Eläkkeensaajan asumistuen osuus Kelan asumistuista oli vuoden 2024 joulukuussa 29 %. Sitä sai 202 400 henkilöä, mikä oli 2,6 % vähemmän kuin edellisvuonna. Naispuolisista tuen saajista peräti 40 % oli täyttänyt 75 vuotta joten leikkaus kohdentuisi eniten ikääntyneisiin naisiin, joilla ei ole enää muuta mahdollisuutta paikata mahdollisen leikkauksen aiheuttamaa toimeentuloaukkoa.

Eläkkeensaajan asumistukeen kohdistuu jo indeksijäädytys ja tukeen ei tule vuosittaisia korotuksia vuosina 2024 - 2027. Myöskään lämmitys-, vesi- ja kunnossapitokustannuksia ja asumismenojen enimmäismääriä ei tarkisteta vuosina 2024–2027.

Ehtoja myös kiristettiin niin, että jatkossa tulot pienentävät eläkkeensaajan asumistukea aiempaa enemmän. Tuessa huomioon otettavista asumismenoista vähennetään perusomavastuu sekä lisäomavastuu. Perusomavastuu on kaikille sama. Jos tuloraja ylittyy, vaikuttaa tukeen myös lisäomavastuu. Lisäomavastuu on 1.1.2025 alkaen 43,5 % siitä tulojen osasta, joka ylittää tulorajan (aiemmin 41,3 %). Lisäomavastuun tulorajat pysyvät ennallaan.

Jatkossa myös omaisuus vaikuttaa eläkkeensaajan asumistukeen aiempaa enemmän, kun omaisuusrajoja alennetaan. Omaisuusrajan ylittävä osuus omaisuudesta vaikuttaa eläkkeensaajan asumistuen määrään. Uudet omaisuusrajat ovat yksin asuvalle henkilölle 15 000 euroa (aiemmin 18 306 euroa) ja avio- tai avopuolisoille yhteensä 24 000 euroa (aiemmin 29 290 euroa).

Omaisuus vaikuttaa eläkkeensaajan asumistukeen siten, että osa siitä lasketaan tuloksi, joka pienentää tuen määrää. Myös tätä omaisuudesta laskettavan tulon määräytymisprosenttia korotettiin. 1.1.2025 alkaen tulona otetaan huomioon 15 % omaisuusrajan ylittävästä osuudesta (aiemmin 8 %).

Eläkeläisten etuuksien leikkausvaatimuksia perustellaan sillä, että eläkeläiset olisivat mukamas päässeet helpolla viime vuosien säästöissä tai jopa jääneet leikkausten ulkopuolelle. Ihmettelemme tällaisia väitteitä suuresti.

Valtiontalouden säästöt ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös eläkeläisiin. Etenkin sote-palveluiden leikkaukset osuvat nimenomaan eläkeläisväestöön. Myös viime vuosien voimakkaan inflaation aikaansaama syvä ostovoimakuoppa koskettaa myös eläkeläisiä. Indeksit korjasivat eläkeläisten ostovoimaa, mutta vasta viiveellä. Eläkeratkaisussa myös nimenomaan rajoitettiin eläkkeiden ”liian suuria” indeksikorotuksia korkean inflaation oloissa.

Järjestöt korostavat, että työeläkkeistä on vasta tänä vuonna saavutettu sopu työmarkkinaosapuolten välillä ja lainsäädäntöä valmistellaan parhaillaan sen mukaisesti. Eläkekertymien heikentäminen edellyttäisi tuon sovun avaamista.

Toisin kuin palkansaajilla, ei eläkeläisillä ole mahdollisuuksia neuvottelemalla saada toimeentuloonsa parannusta. Pitkällä aikavälillä pienet eläkkeet ovat jääneet jälkeen palkkakehityksestä. Joka viidennen suomalaisen eläke on alle 1250 euroa kuukaudessa.

Muistutamme myös, että työeläkkeitä ei makseta valtion budjetista vaan työeläkejärjestelmästä. Työeläkkeiden leikkaaminen heikentäisi verotuloja sekä suoraan että hyydyttämällä taloutta välillisesti eläkeläisten kulutuksen pienentyessä.

Lisätietoja tarvittaessa

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry

Timo Kokko

toiminnanjohtaja

050 441 3830

Eläkeläiset ry

Jan Koskimies

toiminnanjohtaja

040 747 0776

Saat tulostusversion tiedotteesta klikkaamalla tästä.